perjantai 10. elokuuta 2012

Työpajat su 12.8. vaihto- ja askartelutapahtumassa

Työpajoista lisää:

Työpajat pidetään peräkkäin (jotta kaikkiin haluamiinsa voi osallistua) ja alkavat tasatunnein (selkeyden vuoksi). Joihinkin pajoihin tarvitaan ennakkoilmoittautuminen. Omaa työtään voi jatkaa koko päivän ajan alkamisajankohdasta.


Teevärjäys, ristipistosloganit, kangaskassien ompelu, decoden, pitsinvirkkaus ja teenmaistelu- näitä voi kokeilla milloin haluaa koko päivän ajan ja alkuun pääsee heti kun ovet avataan.

Ompelemme kesäisiä kangaskasseja Kääntöpaikan ompelukoneella ja saumurilla.

Teetä ovat lahjoittaneet seuraavat liikkeet: The Ounce, Demmer, Tokyokan sekä Thé Huone. Eli aivan ihanat teemaistatukset on luvassa! Suuret kiitokset lahjoittaneille!

Koruväkerrys - Ihana Gwendolen Korhonen askartelee kanssamme fimosta ja mistä pienestä milloinkin. Tässä pajassa tullaan näkemään re-Ment -leluja ja blindbag -poneja.


Pajanpitäjän terveiset:

Korunväkerrykseen voi ja kannattaa ottaa mukaan omia välineitä ja pikkuesineitä(pieniä leluja, koriste-esineitä, pitsiä, kiiltokuvia, mitä mieleen tuleekaan!). Kaikkia näitä kuitenkin saa myös paikanpäältäkin, raahaan mukaani kirppiskrääsä ...
kokoelmani mikä on vapaasti lootattavissa. Myös koruosia voi ostaa (esim.sormus- ja hiusklipsipohjia) omaskustannehintaan allekirjoittaneelta, mutta näitä löytyy rajatusti joten nopeat syövät hitaat. Fimoa voi käyttää pientä korvausta vastaan mielensä mukaan ja halutessaan saa kaupanpäälle vielä opastusta muotoilussa sekä Fimo-osien paiston paikan päällä. ♥




Carrickmacross -pitsi - HUOM! Ilmoittautumiset Rainolle!
Tyllipitsityöpaja Crèmen askartelutapahtuman osallistujille! Kokeilemme Carrickmacross-pitsin tekemistä, jossa hieno tylli koristellaan applikaatiolla. Tämän pitsin toi valokeilaan Katherine Middleton hääpuvussaan.

Ilmoittaudu työpajaan etukäteen, materiaalimaksu 5 e kerätään paikan päällä. Maksu sisältää valmiin pohjan (puuvillatylli, batisti ja mallikuvio paperilla ja kartongilla), langat ja opastuksen. Saat itsellesi itsetehdyn pitsikoristeen, jonka voi kiinnittää vaatteeseen, pöytäliinaan tai tehdä vaikka medaljongiksi kaulaan. Ota mukaan terävät ompelusakset ja sormustin, jos sinulla on.

Ennen työpajaa 15 minuutin luento tyllin ja tyllipitsien historiasta ja tyllin eri olomuodoista.


Ristipistotyöt - Oneesama / Myrsky on luvannut tuoda paikalle opastusta, malleja ja kaavoja ristipistotaulujen tekoa varten.


Hei! Ajattelin nyt kertoa vähän lisää infoa ristipistopajasta, jonka ajattelin pitää. Kävin tänään hakemassa materiaalin, joka oli melko kallis, joten pyytäisin kaikilta pajaan osallistuvilta 5€ maksua, jota vastaan saatte lankoja, palan aida-kangasta ristipistotyötä varten ja oman ristipistoneulan. Minulla on tilaa n. 18 henkilölle neulojen suhteen, mutten mielellään opettaisi niin montaa samaa aikaa, joten jos tulette pienemmissä ryhmissä, saatte ristipistosta enemmän irti.

Saa myös olla ihan luova ja tehdä ihan omaa, haluamaansa ristipistoja - mukanani tuomat kaavat ovat vain pari ideaa useiden joukossa ja olen valinnut nämä pienen kokonsa ja yksinkertaisuutensa tähden. Jos teillä on omat pienet kangas/koruompelusakset/muut pienet sakset, ottakaa ne ihmeessä mukaan, koska itselläni on vain kahdet.

Otan myös erittäin mielelläni vastaan ennakkoilmottautumisia, niin tiedän kuinka monet ovat kiinnostuneita!

~Mademoiselle Myrsky

Lisäksi paikalla on pieni kahvila, jossa suklaafonduepata on lämpimänä sekä tarjolla kotonaleivottua makeaa ja käsintehtyjä tryffeleitä.


Lisäksi vaihtorekkiin voi tuoda uutta kotia kaipaavat lolitavaatteensa! Täällä tehdään päivän löydöt.

Lämpimästi tervetuloa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti